amerikka

amerikka

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Thanksgiving ja kuulumisia

Moro,

Thanksgiving on Amerikassa kansallinen juhlapäivä, jolloin kokoonnutaan perheen kanssa yhteen, syödään ja kiitetään Jumalaa. Se on aina lokakuun lopussa ja aloittaa joulun odotuksen.

Me lähdettiin Thanksgiving viikoksi pohjoiseen Upper Peninsula of Michiganiin, koska mun host isän perhe on kotoisin sieltä. Matka sinne kesti 9 tuntia ja sen jälkeen jalat oli hieman tunnottomat. Lähettiin ajamaan aamuyöllä kuuden aikaa ja matkalla käytiin katsomassa Tomin ja Shellien vanha yliopisto Northern Michigan University, joka on Marquetten kaupungissa. Upper Penisulassa asuu tosi paljon suomalaissukuisia perheitä (kuten Tomin perhekin) ja Marquettessa oli Suomi-kauppa, josta me ostettiin salmiakkia ja suklaata. Lopulta päästiin perille neljän aikaan. Perillä Jared ja Tom lähti metsästämään ja me muut mentiin meidän majapaikkaan Tomin siskon luo. Siellä oli kuusi lasta kaksi tyttöä ja neljä poikaa ikähaarukalla kahdesta kymmeneen eli toisin sanoen vipinää riitti. Maanantai-iltana tutustuin lapsiin ja se oli tosi hauskaa. Siellä oli myös sauna!! ja menin totta kai illalla sinne. Se tuntui uskomattoman hyvältä neljän kuukauden jälkeen. Tiistaina minä ja Shellie käytiin Houghtonin (kaupunki, jossa oltiin) keskustassa ja illalla mentiin katsomaan Tomin vanhan high school lätkäjoukkueen peliä. Keskiviikkona mentiin ulkoilemaan ja pelaamaan lumipelejä, koska siellä oli joku puol metriä lunta maassa. Torstaina oli vuorossa Thanksgiving ateria Tomin toisen siskon luona. Ruokana oli totta kai kalkkunaa ja stuffingia, gravyä, perunamuusia, sekä lisäksi maissia ja croissanteja. Ennen ruokaa rukoiltiin ja sen jälkeen käytiin pöytään. Ruoka oli tosi hyvää ja mun lempparia oli stuffing, joka on leipäpaloja ja mausteita lihaliemessä. Aterian jälkeen katottiin  jenkkifudista, kuten Thanksgivinginä on tapana. Sen jälkeen edessä oli taas 9 tunnin ajomatka. Thanksgiving oli kiva juhlapyhä ja mulla oli tosi hauska viikko pohjoisessa.

Thanksgivingin jälkeen perjantaina oli Black Friday, jolloin ympäri Amerikkaa kaupoissa on suuret alennusmyynnit ja ne alkaa aamu kuudelta perjantaina ja kestää yleensä koko sen viikonlopun. Menin myös shoppaa meijän lähellä olevaan ostoskeskukseen ja se väenpaljous oli ihan hullua, menin vasta puolenpäivän aikaan, mutta siellä oli silti tupa täynnä ihmisiä. Ja myös ne alennukset olivat aika hulluja, jostain kuulin, että ei kannata ostaa mitään mikä on alle -40%. Eli sieltä tarttui mulle mukaan kahdet farkut, kaks paitaa, joululahjoja ja kengät "halvalla", vähän alle 200 dollaria.

Keskiviikkona 3. joulukuuta oli myös meidän eka kotipeli ja porukkaa oli ihan kohtuullisesti. Ite en kuitenkaan päässyt vielä siinä pelaamaan vaikka voitettiin 6-2, mutta seuraavassa kotipelissä pääsin sisään vikaksi kympiksi ja se oli siistiä. Kun menin kentällä koko student section nousi seisomaan ja taputti. Pidän "nollat" ja voitettiin 7-2.

Kuten sanoin Thanksgiving aloittaa joulun odotuksen ja melkein välittömästi sen jälkeen taloihin alkoi ilmestyä jouluvaloja ja -koristeita. Mekin koristeltiin joulukuusi ja vähän taloa.

Tässä muutama kuva:



Thanksgiving ateria




Thanksgiving kisakatsomo
 
SAUNA
 


Pelissä

Meikä vähän alakynnessä

 
Black Friday

Black Friday


 
Lätkää

 
Lätkää


 
Meijän joulukuusi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti